Monta pikkutyötä on valmistunut (tai siis lankojen päättelyä vailla mutta eikös semmoiset ole jo valmiiden kirjoissa).

Tykästyin Novitan uuteen Marjaretki-lankaan ja nimenomaan Lakka-väriin. Siitä tulikin kivat sukat, joista jalat tykkää erityisen paljon. Langassa on niitä nykyään-niin-tarpeellisia jojobia ja aloeveroja, vaan pehmeää ja miellyttävää se sitten onkin.

1250618449_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sukat ovat Broadripplet Knittysta. Neuloin ohjeen silmukkamäärällä puikoilla 3 mm, mutta omapäisenä muuntelin tietysti yhtä sun toista eli kantapäätä ja kärkeä ja siltä väliltäkin siksakmallin kavennuksia niin että vaihdoin yhteenneulomisen ja ylivetämisen paikat.

Toisena pikkutyönä on valmistunut Punaisen Ristin Pipoapua Pohjolasta -keräykseen piponen. Ohjeen nappasin Tekstiiliteollisuuden sivulta, vaikka se onkin taatusti alun perin Sandnesin. Koko on ohjeen pienin eli 1-vuotiaalle. Pipon pääväri on Sandnesin Smartia ja raitalangat vanhoja sukkalankojen pätkiä. Puikot 3,5 mm. Raitojen mallineule on muunneltu Barbara Walkerin ekasta opuksesta mallista Nordic Stripe Pattern.

1250618497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja virkattukin taas on. Tämä on hassu ex-tempore-ei-ohjetta-huivi Pikkulinnan Gedifra Opulenz -alelangasta, koukku 8 mm. Pelkkiä ketjusilmukoita ja kiinteitä. Langan kimallus ei pääse oikeuksiinsa kuvassa vaan kaulassa kylläkin. Virkkasin huivin pituussuuntaan, kun halusin tietyn pituuden ja leveydessä saatoin passailla langan määrän mukaan. En sitten kuitenkaan käyttänyt molempia keriä vaan jätin huivin kapeaksi. Sen mitat ovat 12 * 170 cm - noh, venyy kyllä joka suuntaan.

1250618485_img-d41d8cd98f00b204e9800998e