Ihastuin Hjertegarnin Kunstgarn-nimiseen lankaan ja ostin sitä jopa kaksi kerää. Lanka on tarkoitettu sukkiin, mutta kotona katselin sen löyhää kierrettä ja tuumailin, että eipä taitaisi meikäläisen sukkakäytössä kauan kestää ehjänä. Siispä lanka makoili aikansa odottamassa parempaa käyttöä, kunnes päähäni pälähti taas huivin "tarvetta".

Revontuli-huivi on luotu liukuvärjätylle langalle; siispä tästä langasta sellaista neulomaan. Aikaa meni taas kerran enemmän kuin laki sallii, mutta nyt huivi on valmis. Ja näin syksyllä sitä onkin mukava käyttää väriensä ja lämpimyytensä puolesta.

Neuloin huivin nelosen puikoilla ja käytin melkein koko kerän - hieman jätin yli, kun en halunnut reunaan enää keltaista raitaa. Ja se toinenkin tämälankainen kerä on jo menossa toisessa projektissa... Huivi jäi kyllä aika pieneksi. Ohje on ensiluokkainen, alussa neulominen oli tosi kivaa, mutta loppupuolen piiiitkät kerrokset alkoivat jo puuduttaa.