Varastossani on monta kerää punaista Novita Blues -puuvillalankaa. Yritin tehdä siitä puseroa, ei tullut mieleistä. Yritin neuloa siitä hametta, se rupesi kiertämään, en tykännyt. Jotenkin en vain päässyt rauhaan siltä langalta, vaikka muitakin olisi neulottavaksi vaikka kuinka paljon.

Olen neulonut yhden tiskirätin Eloomanator’s Diagonal Knit Dishcloth -ohjeella. Hyvä ohje, hyvä lopputulos. Halusin kokeilla sillä ohjeella isompaa työtä eli pyyhettä. Alkuperäisessä mallissa on yksi kuvioruutu työn keskellä. Isommassa työssä ruudustakin olisi tullut isompi, enkä pitänyt siitä ajatuksesta, joten tein pienempiä ruutuja. Niiden kanssa oli aluksi vähän laskemista, mutta osuivat lopulta kohdilleen. Toista samanlaista pyyhettä en kyllä pystyisi tekemään, kun en kirjoittanut muistiinpanoja tämän kuvioinnista. Teen siis jonkun toisenlaisen pyyhkeen. Lankaa on.

Ripustuslenkit pyyhkeen kulmiin neuloin tuppilona saman tien eli kulman kohdalla lankaa katkaisematta.

Edit: Pyyhe nukkaantui pesussa toivottoman kamalan näköiseksi. Kehnoa lankaa, sanoisin! Myin pois kirpparilla mokoman.