Koskas se olikaan, kun villaneuleet tuntuivat tunkkaisilta? Eipä ole tuntuneet toukokuussa. Viileät ilmat -> tulipahan paksu villapaita valmiiksi. Aloitin sen viime elokuussa. Halusin kokeilla ihmeellista prosenttilukuihin perustuvaa neulepuseron rakennetta, laskin silmukkaluvut ja neuloin iloisena pyöröneuletta kainaloihin asti, mutta siihen se tössähti moneksi kuukaudeksi. God knows why.

Elizabeth Zimmermannista ja Meg Swansenista tuli sen paidan pelastus. EZ:sta on pieni esittely tämän blogin sivusivulla. Hänen prosenttisysteeminsä (EPS) oli kokeiltava, ja Megin kirjasta Handknitting with Meg Swansen sain viimeisen tönäisyn eli kaarrokkeeseen juuri sen idean, jolla paitaan tulee jotain ilmettä vaan ei liikaa.

Tämmöinen siitä tuli:

624846.jpg

Kyllä kyllä villapaita on minulle. Kissa vain rakastui siihen ja nukkuikin sen päällä sen yön, kun paita oli valmistunut ja lojui (silityslaudalla, ei lattialla - höpsistä, en tietenkään tälle paidalle edes näyttänyt silitysrautaa, lauta oli esillä muussa tarkoituksessa) odottamassa aamua ja kuvaan pääsyä.

Lanka on nimeltään Cool flamme (valmistaja mikä lie), puoliksi villaa, puoliksi akryylia, pehmeää ja kuohkeaa. Sain menemään paitaan piirun verran yli viiden sadan gramman kerän. Neuloin 10 mm:n Denise-pyöröpuikoilla koko homman, hihat jopa yhtaikaa yhdellä pyöröpuikolla.

Neuloin paitaan pituutta muutaman sentin yli alkuperäisen suunnitelmani ja liian pitkähän siitä sitten tuli. Samoin hihoissa on ylimääräistä pituutta, koska en osannut arvioida aivan tarkasti, mihin kohtaan ne asettuvat kainalon alle. Toisaalta pituusmitat ovat kelvollisessa suhteessa leveyteen, joten pidän paidan tämmöisenä ylisuurena. Juhannuksena on kumminkin kylmä eli paksupaidalle varmana käyttöä.

PS. Kissa saa joskus oman pehmopeitteen, lankaa jäi melkein 2 täyttä kerää.