Muutamia viime talvena neulottuja pääkappaleita:

1241533203_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jämälangoista neulottu lapsen pipo. Sovelsin Novitassa ollutta ohjetta, sinänsä mallineule on ihan vanha. Tämä pipo meni SPR:n kampanjakeräykseen kuten seuraavatkin.

1241533212_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nämä lasten pipot neuloin koneella ja jälleen langanjämistä, taisi olla 7 veljestä. Tupsun tekoon menee enemmän aikaa kuin itse pipon vetelemiseen.

1241533327_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tarvitsin talvisen ulkoilupipon. Tavallinen kuuppa ei sovellu pääni muotoon. Ihastuin tähän kolmitahoisesti kavennettuun malliin nimeltä Inga. Ohjeen sai helposti netistä, vaan siihen helppous loppuikin. Aloitin Nallella, mutta puolivälissä tajusin, että lopputulos olisi ollut ihan liian kireä pipo. Ei kun uusiksi 7 veljeksestä. Painelin menemään onnellisena täysin ohjeen mukaan - ja tulos oli pannumyssy! En millään halunnut purkaa ja aloittaa kolmatta kertaa, joten päätin taiteilla ja purin alareunasta ½ kuviota ja neuloin sen tilalle palmikkojoustimen. Tuli vihdoin käyttökelpoinen pääkappale, mutta liian kuuma leudoille keleille.

Siispä vielä toinen pipo puikoille ja jostain hieman ohuemmasta langasta, kiitos.

1241533224_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mallin nimi on Seaman's Cap ja ohje on tietty netissä. Voipi olla, että tätä ohjetta käytän uudelleenkin, mutta silloin jätän joustimen taitteelle neulottavan nurjan kerroksen tekemättä. Tarvitsen pipoihin ohjeita, koska kuvittelen, että en osaa itse sommitella kavennuksia vaan saan valmiilla ohjeilla pipoista istuvampia. Tässä tapauksessa ihan niin ei käynyt, vaan piposta tuli matalahko näin reuna taitettuna ja korkeahko reuna taittamattomana- kavennukset toki ovat vallan sulavat. Ja lisäksi menin onneton haksahtamaan tähän kuuppamalliin sitten kuitenkin.

Lanka on tässä pipossa varastosta Ilves Katti-Mohairia. Halusin beigen mutta kamalan tylsähän se olisi ollut yksivärisenä, joten improvisoin  pipoon kirjontakuviot. Spiraalikiekura on ketjuvirkkausta ja muut pistoja.

Tässä ja nyt kun ajattelen, j o s  olisin viitseliäs, purkaisin kavennukset ja neuloisin pipoon vähän lisää korkeutta. Siis jos.