Liityin kesällä intoa pinkeänä Mystery Stole 3:een. Kuulosti ihan oikeasti hauskalta neuloa jotain kaunista pala palalta julkaistavan ohjeen mukaan. Langan valinnassa oli aluksi vaikeuksia, kun en halunnut a) valkoista, b) mustaa, c) karheaa, d) ostaa uutta. Löysin lopulta beigemeleerattua konelankaa sen verran, että uskoin määrän riittävän. Työhön tarvittiin myös helmiä, ja niitäkin löytyi varastoista; pikkuruisia tosin mutta kuitenkin.

Pari ensimmäistä vihjettä neuloituivat ihanasti. Koska en omista printteriä, istua nakotin ruudun ääressä tiiraamassa neulemerkkejä. Nurjia kerroksia neuloessa luin kertyneitä listasähköposteja. Olin innoissani, olin tyytyväinen tulokseen.

Mutta voih pakana, tipahdin parin vihjeen jälkeen tahdista.  Surin, kun en ehtinyt neuloa. Mutta hitauteni kääntyikin voitoksi. Huivi olikin suunniteltu epäsymmetriseksi, loppuosaan piti neulottaman joutsenen siipi. Jos sitä ei halunnut, piti aloittaa toinen puolikas päädystä ja lopuksi silmukoida palat yhteen. Eikä keskelle tullutkaan samantapaista upeaa pitsikuviota kuin kahdessa aikaisemmassa mysteerihuivissa. Olin pettymyksestä hapan.

Huivintekele on nyt huilaillut. En neulo sitä loppuun. Työ meni hukkaan, lanka ei, koska puran sen. Unelmiin ei ole luottamista (haaveilin yhtä kauniista huivista kuin ne kaksi aikasempaa mysteeriä), kannattaa odottaa koko paketin paljastumista ennen kuin hurahtaa mukaan. Mutta opinpahan hyvän konstin lisätä helmiä neuleeseen pujottamatta kaikkia satoja lankaan ennen silmukoiden luomistakaan.