Jospas nyt saisin opeteltua kuvien laittamista tänne blogiin. Opiskelin noista ohjeista kuvakansioiden tekoa, ja kyllähän se onnistui. Muutama kuva on aikaa sitten valmistuneista töistä odottamassa, eli ne nyt tänne ensiksi.

Tästä se virkkaushullutus alkoi viime syksynä. Liityin siis virkkauspostituslistalle, josta alkoi aivan hulluna sadella postia. Ja mitä mielenkiintoisia ohjeita netissä onkaan! (englanniksi tosin, mutta äkkiä ne muutamat termit saa hallintaan)
En ollut erityisemmin virkannut moneen moneen vuoteen mutta ne kaikki ohjeet saivat sormet todella syyhyämään. Ja nimenomaan ne, jotka ovat jotain muuta kuin perinteisiä pitsiliinoja (kaikki kunnia tietysti niillekin!) Ensimmäisenä alkoivat kutkuttaa virkatut sukat. Virkatut! Niin monia sukkia kuin olen neulonut, ei ole koskaan tullut pieneen mieleenkään että virkkaaminen olisi mielekäs tapa tehdä sukat, joten sitähän oli kokeiltava. Ja tällaiset tuli:



Lanka on Novitan Isoveli Colori ja yksi kerä ei ihan riittänyt, joten tein kärjet ja kantapäät oranssilla Seitsemällä veljeksellä.
Ohje on siis englanniksi tällä sivulla. Edit: Linkki ei valitettavasti toimi enää. Siinä ei anneta mitään silmukkalukuja, joten onnistuu mistä langasta vain vertaamalla työtä jalan mittoihin. Muutin kantapään ja kärjen kavennuksia ohjeesta. Ohjeen mukaan tehtynä ne eivät ihan istuneet, ehkä sen takia kun lanka on ohuempaa kuin varressa ja sukan suorassa osassa.
Yllätyin siitä, miten hyvin sukat istuvat sitten muuten. Niiden kavennusten kanssa taisteleminen vei oman aikansa, mutta muuten nämä sukat ovat ihan yhtä nopeatekoiset kuin neulotutkin.